”Emma, tule alas!” Alex huusi. Emma juoksi portaat jymisten alas. ”Wouuu...”, Emma huoahti, ja vaikeni. ”Tänään on ystävänpäivä ja ajattelin vähän muistaa meidän ystävyyttä. Ollaanhan me sentään oltu kavereita jo 2-vuotiaista. Nyt olis niinku 15 vuosi kavereina.” Alex selitti innoissaan yhteen putkeen, ja kipaisi hakemaan jääkaapista suuren täytekakun, jonka hän oli itse tehnyt.

 

          Ilta oli jo pitkällä, kun tytöt rupesivat siivoamaan alakertaa, molempienhan täytyy siivota, kun kerran asuvat samassa talossa yhdessä. ”Mä jään kattomaan vielä telkkaria, mee sä vaan jo nukkumaan.” Emma sanoi haukotellen, ja katsoi kuinka Alex tallusti yläkertaan isot, karvaiset tossut jalassa. Emma katsoi vielä puolisen tuntia televisiota, mutta sitten hänkin päätti kömpiä omaan pehmeään sänkyyn.

 

          Alex heräsi pirteänä siihen, kun auringon ensisäteet osuivat hänen silmiinsä. Hän nousi ja huomasi unohtaneensa sulkea kaihtimet. Alex työnsi taas jalkansa isoihin karvatossuihin ja nousi lähteäkseen herättämään Emmaakin aamupalalle. Alex laski kätensä Emman huoneen ovenkahvalle, mutta päätyikin koputtamaan. Vastausta ei kuulunut. ”Emma”, Alex huhuili, mutta kuitenkin tarpeeksi kovaa. ”No?” Kuului alakerrasta.

 

          Alex lampsi keittiöön ja huomasi keittiönpöydän olevan täynnä mitä herkullisimman näköisiä aamupalatarvikkeita. ” Sä yllätit mut eilen, joten nyt oli mun vuoro. Käy kiinni.” Emma kehoitti iloiten.

 

          ”Alex”, Emma sanoi harkiten ”mä luulen, että mun piäs kertoo sulle yks juttu.” Alexin mielenkiinto heräsi, ja hän nosti katseensa kahvikupistaan. ”Mä... Mä oon lähdössä ens viikon perjantaina Danielin kanssa Kyprokselle, kun torstaina tulee kaks vuotta täyteeen, et me ollaan oltu yhessä.” Emma sopersi, peläten Alexin reaktiota asiaan, sillä hän oli tiennyt lähtevänsä matkalle jo pitkän aikaa. Alexin ilme kiristyi, Emmaa alkoi pelottaa entisestään. ”Sä meinasit lähteä pitkälle matkalle kertomatta siitä mulle!!” Alex räyhäsi päin naamaa. ”Mä kun luulin, että me ollaan luvattu olla lojaaleja toisillemme!” Alex jatkoi kiukunpurkaustaan.

 

          Monta päivää kului eikä näy merkkiäkään siitä, että Alex olisi antamassa anteeksi. Emman ja Alexin aamiaishetket olivat yhtä muminaa. Emma katui syvään sitä, ettei kertonut Alexille matkasta aiemmin.

 

          ”Aleex...”, Emma koputti hiljaa Alexin oveen. Hetken oli hiljaista, mutta sitten räyhääminen taas alkaa, mutta huomattavasti rauhallisempana: ”Mee pois, mun täytyy lukea kokeisiin!!”

 

          Torstai kului yhtä hiljaisena, kuin aikasemmatkin päivät. Alex mökötti hiljaa huoneessaan ja Emma pakkaili matkalaukkuaan, eiväthän he voineet matkaakaan perua. Kun Emma oli pakannut valmiiksi, hän käveli alakertaan valmistamaan päivällistä, sillä Alex ei suostunut tulemaan huoneestaan.

 

          Perjantaiaamuna Emma nousi virkeänä ja intoa täynnä, sillä hänhän olisi lähdössä tänään Kyprokselle yhdessä poikaystävänsä kanssa. Emma aikoi vielä kerran yrittää pyytää Alexilta anteeksi. ”Alex hei”, Emma koputteli taas tämän huoneen oveen. ”Mä oon oikeesti pahoillani tapahtuneesta. Voitko sä millään antaa mulle anteeks tyhmyyttäni?” Emma painoi korvansa Alexin oveen, jotta kuulisi aikooko hän vastata. Sisältä kuului vain äreää muminaa. ”Ei sitte”, Emma huokaisi.

 

          ”Alex, me lähetään nyt Danielin kanssa lentokentälle! Mä valmistin sulle jääkaappiin viikoks ruokaa!” Emma huusi yläkertaan. Emma paiskasi ulko-oven kiinni ja asteli Danielin autoon. Auto hurahti käyntiin ja kaarsi pois pihasta.

 

          Alex astui ulos huoneestaan, ja lähti talsimaan alas. Hän kurkkasi jääkaappiin, mitä Emma oli hänelle tehnyt. Hernekeittopurkki, makaronilaatikkoa, Lasangea ja muuta laatikkoruokaa.

 

          Viikko kului Alexin katsoessa televisiota ja istumalla koneen ääressä. Perjantai-iltana Alex oli juuri istahtamassa olohuoneen vihreälle sohvalle, kun ilta kymmenen uutiset olivat alkamassa. ”Tietoomme on juuri saapunut ilmoitus suuresta lentokonetapaturmasta”, naisankkuri aloitti. ”Suuri matkustajakone syöksyi alas koneen lentäessä Bulgarian yläpuolella. Syytä ei tiedetä, lentokoneen korjausmiehet tutkivat asiaa. Koneessa on kymmeniä loukkaantuneita ja monta surmansa saanutta. ” Miesankkuri jatkoi. Alex katsoi uutiset loppuun, ja päätti käydä nukkumaan. ”Mulla jäi kyllä nyt tosi kummallinen olo tosta lentokonetapaturmasta”, Alex mumisi itsekseen.

 

           Aamulla Alex heräsi, kun ovikello soi. Hän nousi kiireesti ylös ja juoksi portaat alas ovelle. ”Karin!” Alex huudahti. Alex katsoi Emman äidin punaisia silmiä. ”Karin mikä sun on? Mikä hätänä?” ”Emma... hän... Hän on kuollut!” Karin rääkäisi ja nojasi itkien Alexin olkapäähän. Kyyneleet kohosivat myös Alexin silmiin.

 

          ”Siitä on jo vuosi Emma. Mä oon käynyt joka viikko täällä, mä oon istunut tuntikausia sun hautas luona. Mikset sä voi tulla takas? Mua kaduttaa ihan kamalasti, en mä olis saanu suuttua sulle niin kovaa. Miks mä oon niin pitkävihanen, Emma mä haluan sopia tän riidan. Mä en saa mielenrauhaa ennen kuin me saadaan sovittua tää.” Hetken hiljaisuus, kuului vain linnun laulua ja lehtien rapinaa. ”Emma kiltti tuu takas, tai mä tuun sun luokse.”